
Kuu taivaalta - Tommi Laurinsalo, Markus Hotakainen
Kuu on kaikille tuttu taivaankappale – vai onko? Kuu tuntuu liikkuvan taivaalla oman mielensä mukaan. Välillä iltataivaalla roikkuu kapea sirppi, joka vähitellen kasvaa kirkkaasti kumottavaksi täysikuuksi, mutta sitten se katoaa päiväkausiksi näkyvistä. Toisinaan taas Kuu on pitkään näkymättömissä, kunnes yhtäkkiä taivaanrannan ylle kohoaakin punainen pallo, kuin suunnaton kurpitsa.
Kirjan keskeinen anti on Laurinsalon upeissa ja usein hätkähdyttävissäkin kuukuvissa sekä niihin liittyvissä kertomuksissa: missä ja miten kuvat on otettu, ja millaisia elämyksiä Kuun metsästys kameran kanssa on antanut. Kuusta, sen näkymisestä ja liikkeistä kertovat tietopaketit ovat Markus Hotakaisen kynästä. Kiehtovaa luettavaa kuubongareille.
Kirja kertoo, miten ja miksi Kuu näkyy eri vuorokauden- ja vuodenaikoina, millä tavoin sen liikkeitä pystyy ennakoimaan ja kuinka sitä voi kuvata tavallisella kameralla. Kuuhun liittyy myös paljon mystiikkaa ja monenlaisia uskomuksia, joista suurin osa on pohjaa vailla, mutta osa perustuu sukupolvien kuluessa opittuihin asioihin taivaalla näkyvistä ilmiöistä.
Endast de produkter som visas i lagret i Tavastehus kan beställas online för leverans per post eller Matkahuolto. Produkter i andra butiker kan köpas i webbutiken och du kan välja att få dem hämtade från butiken i fråga.
Leveranstid
Våra utdelningsdagar är måndag, onsdag och fredag. Vi packar även andra dagar och du kan bli positivt överraskad av hur snabbt leveransen går. Vi kommer att försöka meddela dig om det uppstår något problem med din beställning.
Tuotetta saatavilla seuraavista myymälöistä:
Tällä hetkellä tuotetta ei ole saatavilla myymälöissä.